Kirje vanhemmalle minälle

Minulla oli sellainen ajatus, että kirjoittaisin kirjeet sekä nuoremmalle että vanhemmalle minälle.
Nuoremmalle minulla olisi paljonkin sanottavaa, kun tiedän miten niistä ajoista (sanotaan nyt vaikkapa 15-17 vuotta taaksepäin) on selvitty tähän päivään. Sille pölhölle kouhottajalle...
Mutta siitä kirjeestä tulee hurjan pitkä ja minä haluan kirjoittaa sen harkiten. Se vaatii ajattelua, paljon huolellisempaa kuin mihin juuri nyt kykenen.

Noh, sen nuoremman päiväkirjoja lueskelin tuossa muutama vuosi takaperin ja yllätyin monella tavalla. Se oli mielenkiintoinen lukukokemus, ja olen oikein iloinen siitä, että se malttoi silloin aikanaan kirjoittaa päiväkirjaa. Olin unohtanut monia juttuja ja sen minkälainen tyyppi silloin eli. Suhtauduin siihen jonkinlaisella hellyydellä ja hyväntahtoisesti naureskellen.
Minä huomasin pitäväni siitä mimmistä. Se oli aika hyvä tyyppi, eikä ole mikään ihme, että se oli aika pidetty ja että sillä oli paljon kavereita.

Vanhemmalle minälle, tuonne noin kymmenen vuoden päähän minulla ei ole kovin paljon tällä hetkellä sanottavaa. Minä tunnen taas vajoavani, vaikka hetken jo uiskentelin pää reilusti veden pinnalla. Minua hiukan pelottaa.


Terve.

Olet nyt melkein viisikymppinen. Jotenkin se tuntuu hassulta ajatukselta, mutta et oikeastaan ole kovin paljon muuttunut ihmisenä siitä, minkälainen olit parikymppisenä. Viisastunut toivottavasti olet edes hiukan, ja ehkä hieman rauhoittunutkin...
Oikeastaan toivon, että luet minun tänä päivänä kirjoittamiani merkintöjä samalla tavalla kuin minä nyt kymmenen-viisitoista vuotta sitten kirjoittamiani. Hellyydellä ja jonkinlaisella ylpeydelläkin.

Minusta olisi kivaa, että voisit sanoa sairastaneesi masennusta viimeksi kymmenen vuotta sitten. Toivon, että löysit lopultakin sen mitä etsit, sillä minulle on tällä hetkellä melko lailla pimennossa mitä se on.
Sinä menit yliopistoon ja huomasit opiskelevasi juuri sitä mitä olit "salaa" halunnut. Opiskelit lopultakin kaikkia niitä asioita, joista olit ollut aina innostunut. Toivottavasti sait jotain valmiiksi ja pääsit myös ulos yliopistosta...

Löysit uusia ystäviä samoista asioista kiinnostuneiden parista. Sellaisia ihan oikeita ystäviä, joita et oikeastaan uskonut enää koskaan tapaavasi.
Sinulla on sellainen miesystävä, jonka kanssa tunnet olevasi samalla aaltopituudella. Hän antaa sinulle tilaa olla juuri sellainen kuin sinä olet, ja sinä hänelle.
Kelpaatte toisillenne ilman että teidän täytyy yrittää muuttaa toisianne.
Sinulla on kiva koti, jossa sinulla on hyvä olla.
Olet löytänyt lopultakin paikan, jossa voit tuntea olevasi kotonasi.

Olet edelleen särmä akka.
Keep on rockin´ mama.

Ja kirjoita nyt vihdoinkin se kirja.